Elämä ON hirveää, kun sen oikein oivaltaa

Hiljaiselo on ja jatkuu. Ensin repäisin jostain astetta aggremman flunssan itselleni ja horkkasin muutaman päivän nousujohteisissa kuumelukemissa, sitten olen saanut muuten vain stressailla työhaastattelujen, tenttien, agikisatöiden ja muun oheistoiminnan kanssa. Kaiken tämän keskellä treenailu on ollut nollassa ja hallitokotkin piti kuumeessa jättää välistä. Ei me kisamaista treeniä tosin tähän väliin tarvitakaan, joten ihan hyvä näin. Myös lenkittely on ollut vähäistä kun allekirjoittanut on parannellut flunssaansa ja kepo on tehnyt kevyitä 12-16 tunnin työpäiviä, joten koirat ovat olleet lomalla.

Jillalle liikkumattomuus on ollut huono juttu. Muutaman pelkillä pissatuksilla selvityn päivän jälkeen Jilla alkoi syödä takapäätään ihan asiakseen. Ei se oikeastaan paljon muuta tehnytkään kuin kirputti itseään, joskaan eipä sillä oikeastaan muuta tekemistä olisi ollutkaan. Myöhemmin toki pohdin myös, että varsinaisen liikunnan ohella kirputtamisen lisääntymiseen voi myös vaikuttaa psyykkiset tekijät eli juuri esimerkiksi muiden virikkeiden puute. Kummasti sitä itseäkin sattuu eniten silloin, kun ei ole muuta ajateltavaa kuin oma surkeutensa.

Tuplasin Jillan kipulääkeannoksen tuon flunssaviikon ja liikkumattomuuskauden ajaksi, mutta sillä ei näyttänyt olevan kovin suurta merkitystä. Sen sijaan palaaminen normilenkkeilyyn nyt viikonloppuna sai järsimisen taas lähes katoamaan, vaikka samalla puolitin kipulääkeannoksenkin takaisin normaaliksi. Tästä voimme päätellä, että oikeasti sopivalla liikunnalla on paljon enemmän vaikutusta Jillan kipuun kuin kipulääkkeillä. Se saa taas pohtimaan koko kipulääkityksen tarpeellisuutta. Mutta palataan siihen asiaan myöhemmin, loppusuoralla tämän lääkityksen kanssa ollaan joka tapauksessa.

Eilen käväistiin taas fyssarilla, Sofie tsekkasi Jillan lihaksiston hieroskelemalla kevyesti ja manipuloi lannerankaa. Lonkankoukistajat/etureidet olivat jälleen kerran äärimmäisen jumissa ja arat, niin kuin aina. Sille ei taida voida juuri mitään; ne ovat jumissa silloin kun lenkkeillään normaalisti ja ne ovat vähintään yhtä jumissa silloin kuin ei lenkkeillä. Lisäksi Jillalla oli tällä kertaa aristusta paljon edempänä selässä kuin normaalisti: Sofie löysi rintarangasta aristuskohtia ja selän käsittelystä ylipäänsä Jilla ei tykännyt juuri lainkaan. Samoin oikeaan takatassuun Jilla ei olisi halunnut antaa koskea ollenkaan.

Kaiken tämän varjolla testattiin antaa laserhoitoa pahimpiin ongelmakohtiin etureisiin, lonkankoukistajiin ja lannerankaan molemmin puolin. Hyöty tästä tietysti on vähän kyseenalainen, mutta niin on Jillan kanssa näköjään vähän kaikilla hoitotoimenpiteillä. Laserin kanssa kokeillaan vielä parin viikon päästä uudestaan, sitä ennen pitää selvitellä eläinlääkärin kanssa koko kipulääkityksen tarpeellisuus ja sen jatko sekä kysellä hieman akupunktioeläinlääkärin perään, joka suostuisi neulottamaan koiraa rauhoituksessa.